Mitä sinä somessa teet?

Tunnilla pidetyn käsigallupin mukaan useimmilla menee internetissä useita tunteja päivässä.
Yleisin tekeminen tuntigallupissa oli musiikin kuuntelu. Kakkosena youtube videot.
Kuulostaa kivalta, mutta... jotenkaan en usko, että oppituntien aikaina tapahtuva kännykän käyttö liittyisi näistä kumpaankaan.

Milloin minun itseni on vaikea pysyä pois somesta? Kyllä vain... sitäkin tapahtuu, jos olen laittanut sinne jotakin mielestäni kiinnostavaa (kommentin, kuvan tms) ja haluan nähdä, mitä muut siitä tuumivat.

Mitenkäs teillä? Millaisten asioiden some -seuraamista on vaikea keskeyttää oppituntienkaan ajaksi?

Entä miten opettajien pitäisi mielestäsi suhtautua tuntisometukseen? Minähän olen aika tiukkis, mutta esim. kasvatustieteilijä Kirsti Lonkan mukaan opettajien pitäisi vain hyväksyä älypuhelimet ja mieluiten keksiä niille tunnin ajaksi hyötykäyttöä. Mitä mieltä sinä olet? Tärkeintä ei tällä(kään) kertaa ole se, mitä ajattelet, vaan millä asioilla perustelet.

Voiko uutisiinkaan luottaa?

Maailmankuvaamme ja arvojamme muokkaavat myös neutraaleilta vaikuttavat uutiset. 

Vaikuttaminen tapahtuu usein huomaamatta, ehkä jopa tarkoittamatta: Toimittaja nimittää länsimaisen sotilaan suorittamaa kidutusta väärinkäytökseksi. Sanavalinta viittaa ongelmaiseen yksilöön tai ryhmään – sen sijaan länsimainen kulttuuri ja kristinusko eivät tarjoudu selityksiksi. Uutisen jälkeen toimittaja haastattelee psykiatria, joka selittää, miksi jotkut yksilöt sortuvat julmuuteen. 

Sama toimittaja saattaa nimittää palestiinalaisen tekemää veritekoa itsemurhaiskuksi ja haastattelee uutisen jälkeen islamin tuntijaa, joka selittää teon tekijän kuuluneen ääriliikkeeseen. Nyt sanavalinnat ja varsinkin valitut asiantuntijat antavat ymmärtää, että teko selittyy uskonnolla ja kulttuurilla.  

Koska selitykset tulevat epäsuoraan, sanojen ja kuvien valinnoissa, väitteitä ei tarvitse perustella. Sanavalintojen ja näkökulmien kantaaottavuus tulee kuitenkin ilmeiseksi, jos kuvittelemme vaihtoehdon: arabitoimittaja raportoi neutraalisti yhdysvaltalaisten sotilaiden suorittamista kidutuksista. Jutun jälkeen haastatellaan irakilaista, länteen perehtynyttä tohtoria. Tämä selittää, että vaikka useat länsimaat ovat viimeisten satojen vuosien ajan pyrkineet sotilaallisin ja taloudellisin keinoin maailmanvaltaan, suurin osa länsimaisista ihmisistä on itse asiassa rauhantahtoisia. Vastaavasti palestiinalaisen naisen tekemän surmatyön uutisointia seuraisi psykiatrin haastattelu, jossa tämä selittäisi, miten lapsensa menettäneet äidit jäävät joskus surun ensivaiheisiin, kostonhimoon. Tässä kuvitteellisessa uutislähetyksessä länsimaiset tekijöiden vääryydet tulkittaisiin kulttuurista käsin ja palestiinalaisten väärät teot yksilöpsykologiasta. Huomaamme, että asiantuntijavalinnat kätkevät rivien väliin kannanottoja, vaikka valittu asiantuntija olisi täysin asiallinen neutraali. 

Miten toimittajan pitäisi toimia? Ihannetapauksessa toimittaja voisi tarjota ilmiöön useita näkökulmia, useita eri alojen asiantuntijoita, jolloin katsoja voisi tehdä oman johtopäätöksensä. Tämä vaatii kuitenkin aikaa, eikä ole lyhyessä uutisjutussa mahdollista. 

Kysymys: oletko kohdannut uutisia, jotka ovat mielestäsi olleet puolueellisia tai harhaanjohtavia? Millaisia ne ovat olleet, ja miten perustelet niiden olleen harhaanjohtavia?

Tulosjohtaminen

Esitän uudestaan kysymyksen, josta keskusteltiin tunnilla.
Olisiko mielestäsi hyvä, jos lukiossa siirryttäisiin tulosjohtamiseen.

Eli vaihtaisitko lukioon, jossa
* poissaoloja ei valvottaisi lainkaan
* tunnilla saisit käyttää kännykkää niin paljon kuin sielu sietää kunhan et olisi muille häiriöksi
mutta
* viidessä valitsemassasi aineessa sinun pitäisi saada aina kiitettäviä, joskin yhden kasin saisi anteeksi. Ensimmäisestä seiskasta tai toisesta kasista näissä aineissa lentäisi koulusta ulos.
* muitakin aineita joutuisi lukemaan. Niissä rajana olisi vitonen. Eli ensimmäisestä nelosesta lentäisi ulos koulusta.

Vaihtaisitko?
Muista perustella.

Pätevän kannattaa mokailla

Helmreich & co. (1970) tutkivat, miten yksilön status ja suosio vaikuttivat siihen, miten hänen kömmähdystään arvioitiin. Jos arvioitava ihminen oli pätevä, nolo kömmähdys lisäsi hänen suosiotaan. Epäpätevän esiintyjän kohdalla kömmähdys ei juuri vaikuttanut.  
 
Tulos kuitenkin riippui arvioitsijan itsetunnosta. Tavallisella itsetunnolla varustetut pitivät pätevästä enemmän, kun hän epäonnistui. Tavanomaista huonommalla tai paremmalla itsetunnolla varustetut pitivät eniten pätevästä, joka ei epäonnistunut.

Tuloksen voi tulkita näin: Jos ihmisen status on alhainen, eikä häntä pidetä erityisen pätevänä, kömmähdykset eivät ainakaan paranna hänen asemaansa. Pikemminkin ne antavat ihmisille lisäsyitä pitää ihmistä epäpätevänä. Jos taas yksilön status on korkea ja hän on pätevän maineessa, hänen kannattaa antaa virheidensä näkyä. Ne tekevät hänestä inhimillisemmän.

Oletteko havainneet arjessa tätä ilmiötä: voiko samanlainen kömmähdys nostaa toisen suosiota ja laskea toisen? Vaikuttavatko statuksen lisäksi ikä tai sukupuoli arvioihin? Entä miksi itsetunnoltaan sekä erityisen vahvat että erityisen heikot, eivät pehmene pätevän tekemistä virheistä?
 

Kuinka paljon on liikaa?

Kuuluisa väkivaltatutkija Andersson väittää, että tunti päivässä, joka päivä väkivavaltaisia pelejä on liikaa. Turmeleeko enempi pelaaminen kenet tahansa? Ei tietenkään. Eivät kaikki tupakoitsijatkaan kuole keuhkosyöpään, eikä se tarkoita, että tupakka olisi vaaratonta.  Ketjupolttajien riski on todistetusti suurempi kuin muiden.

Mitäpä jos joku tekisi joka päivä läksyjä viisi tuntia? Kyllä minä siitäkin vähän huolestuisin. Jollei muuten, niin kuulostaisi siltä, että hänen elämänsä on kovin yksipuolista.

Mitä mieltä olette Anderssonin väitteestä, että tunti päivässä väkivaltapelejä on yläraja, jota ei säännöllisesti - pitäisi ylittää?

Kuka sinua muovaa?

Perinteisesti vanhempien ajatellaan olevan tärkein lasta muokkaava ja sosiaalistava taho. Judith Harris on kyseenalaistanut tuon väitteen kirjassaan "Kasvatuksen myytti". Hänen mukaansa ihmisen toiminta on aina tilannesidonnaista: Kotona opitut tavat eivät siirry sellaisenaan vertaisryhmiin tai työpaikalle. Ihmisillä on erikseen "kotiminä" ja "kaveriminä". Erityisesti teinit saattavat arvostaa kavereilta saadut kehut ja moitteet korkeammalle kuin vanhempien antaman palautteen.

Harrisin väitteet ovat jossakin määrin äärimmäisiä. Useinmiten kotikasvatus sentään vaikuttaa siihen, millaisissa ryhmissä nuori haluaa pyöriä. Vanhemmilta saatu rakkaus voi myös vahvistaa nuoren itsetuntoa niin, ettei hänen tarvitse epätoivoisesti miellyttää kavereitaan, vaan hän uskaltaa olla oma itsensä niin kotona kuin muuallakin. Monet kasvattajat tunnistavat kuitenkin Harrisin tuskan. Jos lapsi kuuluu vaikkapa kouluvihamieliseen nuorisoryhmään, on vanhempien vaikea komentaa lastaan ahkerointiin. Tarve olla suosittu on usein varsin kova, ja vertaisryhmän tuomio voi tuntua musertavalta.

Mitä mieltä sinä olet? Kumpi vaikuttaa sinuun enemmän -vanhemmat vai ystävät? Tunnistatko asioita, joissa vanhempien ja ystävien vaikutus on ristiriidassa? Entä onko joitakin asioita, joissa vanhemmat ovat tärkeämpiä ja toisia, joissa ystävät ovat tärkeämpiä? Onko sinulla erikseen kaveri- ja kotiminä?

Laitetaanko tasan?

Toinen koehenkilöistä saa päättää, miten palkka jaetaan. Toisen täytyy hyväksyä tai hylätä tarjous. Jos hän hylkää tarjouksen, kumpikaan ei saa mitään.

Suurin osa ehdottaa, että palkkio laitetaan puoliksi ja ehdotus luonnollisesti hyväksytään. Hyväksyntää ei tule, jos jakaja käy ahneeksi ja ehdottaa vaikkapa 100 euron jakamista tyyliin: 60 euroa minulle, 40 sinulle tai jopa 95 Euroa minulle ja 5 euroa sinulle. Puhtaasti järjellä ajatellen jopa viiden euron tarjous kannattaisi hyväksyä. Viisi euroa on rahaa sekin, neljästäkymmenestä eurosta puhumattakaan. Käytännössä ahneet ehdotukset yleensä torjutaan.

Miksi näin on? Miksi ihmisen mieluummin häviävät 40 euroa kuin antavat toisen voittaa epäreilusti 60 euroa?