keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Kuka sinua muovaa?

Perinteisesti vanhempien ajatellaan olevan tärkein lasta muokkaava ja sosiaalistava taho. Judith Harris on kyseenalaistanut tuon väitteen kirjassaan "Kasvatuksen myytti". Hänen mukaansa ihmisen toiminta on aina tilannesidonnaista: Kotona opitut tavat eivät siirry sellaisenaan vertaisryhmiin tai työpaikalle. Ihmisillä on erikseen "kotiminä" ja "kaveriminä". Erityisesti teinit saattavat arvostaa kavereilta saadut kehut ja moitteet korkeammalle kuin vanhempien antaman palautteen.

Harrisin väitteet ovat jossakin määrin äärimmäisiä. Useinmiten kotikasvatus sentään vaikuttaa siihen, millaisissa ryhmissä nuori haluaa pyöriä. Vanhemmilta saatu rakkaus voi myös vahvistaa nuoren itsetuntoa niin, ettei hänen tarvitse epätoivoisesti miellyttää kavereitaan, vaan hän uskaltaa olla oma itsensä niin kotona kuin muuallakin. Monet kasvattajat tunnistavat kuitenkin Harrisin tuskan. Jos lapsi kuuluu vaikkapa kouluvihamieliseen nuorisoryhmään, on vanhempien vaikea komentaa lastaan ahkerointiin. Tarve olla suosittu on usein varsin kova, ja vertaisryhmän tuomio voi tuntua musertavalta.

Mitä mieltä sinä olet? Kumpi vaikuttaa sinuun enemmän -vanhemmat vai ystävät? Tunnistatko asioita, joissa vanhempien ja ystävien vaikutus on ristiriidassa? Entä onko joitakin asioita, joissa vanhemmat ovat tärkeämpiä ja toisia, joissa ystävät ovat tärkeämpiä? Onko sinulla erikseen kaveri- ja kotiminä?

21 kommenttia:

  1. Henkilökohtaisesti vanhemmat vaikuttavat minuun aika paljonkin mielipiteillään mutta ystävät vaikuttavat aika vähän. Ristiriitoja vanhempien ja ystävien vaikutuksissa on joskus eroja esimerkiksi mielipide asioissa kuten kouluun liittyvistä asioista. Minulla vanhempien mielipiteet vaikuttavat usein enemmän. En tosin ole varma miksi. Minulla ei varsinaisesti ole kaveri- tai kotiminää.
    -amygdala

    VastaaPoista
  2. Vanhempien mielipiteet eivät niinkään vaikuta minuun yhtä paljon, kuin kaverien. Totta kai saatan olla paremman näköinen tai mukavempi persoona vanhempien edessä, sillä olen heidän lapsensa. Jos kuulen kavereilta kehuja, ne eivät tule siksi, että olen heidän lapsensa, vaan siksi, että he oikeasti pitävät jostain asiasta minussa.
    Vanhempien ja ystävien mielipiteet ovat monesti ristiriidassa. Itse kuulun porukkaan, jossa koulumotivaatio on matalalla, mutta äiti ja isä kannustavat opiskelemaan. Helposti kaverit sanovat hikeksi, jos saan paremman numeron kuin seiskan.
    Minulla ei ole kaveri- tai kotiminää. Yritän olla kaikkialla oma itseni, vaikka se olisikin vaikeaa.
    - Anakonda

    VastaaPoista
  3. Minuun ystävien mielipiteet vaikuttavat minuun enemmän sillä pystyn samaistumaan kavereihini enemmän. Tämä saattaa johtua iästä ja siitä että on enemmän samanlaisia arvoja. Vanhemmat kuitenkin vaikuttavat enemmän koulunkäytiin ja tulevaisuuteen.

    Kavereiden kanssa tunnen olevan enemmän oma itseni ja vanhempien kanssa usein koitan suodattaa joitain mielipiteitä ja tekoja joten koti- ja kaveriminäni ovat hieman ristiriitaiset.

    -Dragonslayer666

    VastaaPoista
  4. Minuun vaikuttaa enemmän kaverit kuin vanhemmat. Tuntuu, että kaverit ovat ehkä enemmän ajan tasalla, varsinkin nuorten omista jutuista, mikä on tietysti ihan luonnollista. Vaikka vanhemmilla on vähän enemmän elämänkokemusta jne, niin kavereille esim. juuri ne tulevaisuudensuunnitelmat ovat ajankohtaisia. Heidän kanssaan niistä puhuminen tuntuu tavallaan "helpommalta", koska tietää että samat asiat pyörivät toisenkin mielessä tiheään. Arvostan kuitenkin kavereiden mielipiteiden lisäksi vanhempieni mielipiteitä, sillä ajatusmaailmamme kohtaavat suhteellisen hyvin useissa asioissa.
    Tunnistan myös jonkinlaiset kaveri- ja kotiminät itsestäni. Koen sen ihan luontevaksi, sillä olen molemmissa ryhmissä kuitenkin oma itseni.

    -Vierailija

    VastaaPoista
  5. Nuoresta iästäni huolimatta olen jo havainnut, että todellisia ystäviä ihmisellä on vähän. Kavereita kyllä riittää. Tästä syystä arvostan vanhempien ja ystävien mietteitä tasa-arvoisesti. Ystävän kanssa puhutaan eri asioita kuin vanhempien, joten molemmat kontaktit ovat todella tärkeitä. Vanhempien ja ystävien sanomiset ja sanomatta jättämiset eivät ole mitenkään ristiriidassa kohdallani. Kaveri ja kotiminäni saattavat olla erilaisia, mutta pyrin olemaan oma itseni - ainakin olen sitä vanhempien ja ystävien kesken.

    - Kalle Iisakki -

    VastaaPoista
  6. Voin kyllä sanoa että se on helppo huomata kun muovautuu ympärillä olevien ihmisten vaikutuksesta. Vanhemmat ja heidän maailmankuvansa on ollut suuri osa omaa kasvatustani, luonnollisesti. Kaikennäköisiä kavereitakin on tullut tavattua. Osa kavereista on tyypillisiä ns. bilettäjiä joilla sosialisoiminen ei ole ongelma. Osa kavereistani puolestaan ovat hieman hiljaisempia ja kaikennäköisestä viihteestä kiinostuneita. Tunnen kuuluvani hieman enemmän jälkimmäiseen ryhmään. Kaveriporukkani on hiljainen mutta tiivis.

    - Turttu

    VastaaPoista
  7. En osaa sanoa kumpi vaikuttaa minuun enemmän, vanhemmat vai ystävät. Koen arvostavani ja kunnioittavani molempien mielipiteitä tasa-arvoisesti, toki joissakin asioissa on kivempi saada ystäviltä kehuja kuin vanhemmilta. Kuten miltä näyttää, onko kiva paita tai ovatko hiukset hyvin. Anakonda sanoi hyvin, että ystäviltä tulee kehuja sen vuoksi, että he oikeasti pitävät jostakin asiasta minussa, kun taas vanhempi saattaa kehua sen takia, että olen heidän lapsensa. Tai ainakin se yleensä sanotaan siihen äänensävyyn, ettei tiedä onko se tosissaan vai sanooko se sen vain miellyttääkseen. Mielestäni vanhemmat ovat vaikuttaneet vahvasti siihen, mitä minusta on tullut. Sillä ilman tiukkaa, huolehtivaa ja rakastavaa kasvatusta voisin olla aivan erilainen. Vanhempien mielipiteellä on myös suuri merkitys tulevaisuuteen, sillä neuvoja saa parhaiten heiltä.
    Itsestäni tunnistan kaveri- ja kotiminän. Ero ei kylläkään ole huomattava, sillä käyttäydyn samalla tavalla kaikkien seurassa ja pyrin olemaan oma itseni. Jos päiväni on huono niin sen huomaa vanhemmat sekä ystävät, sillä puran sen molempiin samalla tavalla, tai päinvastoin, kun olen hyvällä päällä olen entistä sosiaalisempi molemmille.

    - vieras1

    VastaaPoista
  8. Minuun vaikuttavat eniten ystävät ja kaverit - vanhempani eivät juurikaan. Ystäväni ovat minulle kaikki kaikessa, ja varmasti siksi he vaikuttavat minuun enemmän. On kuitenkin eräs asia, jossa vanhempani ovat vaikuttaneet minuun tahtomattani - ihmissuhteet. Olen lähes koko elämäni katsellut sivusta, miten kaikki asiat ratkaistaan riitelemällä ja huutamalla. Taistelen tätä piirrettäni vastaan yleensä riitatilanteessa poikaystäni kanssa, ja yritän ajatella järkevästi ja toisin kuin vanhempani. Olen onnistunut kuitenkin välttämään riitelyä erittäin hyvin, ja olemaan se rauhallisin ja järkevä osapuoli toisen halutessa riidellä äänekkäästi. En voi silti kieltää, etteikö kyseinen piirre minussa olisi ja edes jollakin tasolla ja joissakin asioissa vaikuttaisi.

    Minulla on hyvin vahvasti näkyvissä "kotiminä" ja "kaveriminä". Kotona olen usein vain omassa huoneessani omissa oloissani, ja hyvin usein asiat menevät niin, että "puhun kun puhutellaan". Tämä johtunee siitä, että välit vanhempiini ovat viilentyneet viime aikoina erittäin paljon. Kavereideni kanssa taas olen se, ketä on usein äänessä, ja aina valmiina menossa kaikkialle.

    - ano

    VastaaPoista
  9. Minuun vaikuttavat enemmän kaverit, kuin perhe. Se varmasti johtuu siitä, että kaverit ovat samanikäisiä ja meillä on samanlaiset kiinnostuksen kohteet jne... Mutta vanhemmat vaikuttavat enemmän minun koulu asioihin ja tulevaisuuden asioihin. Minulla taitaa myös olla jonkinlainen "kotiminä" ja "kaveriminä". Kotona enimmäkseen olen huoneessani ja teen omia juttuja, paitsi jos äitini haluaa jutella jotain tai tehdä jotain. Kavereitteni kanssa haluan aina jutella ja olla mukana kaikissa jutuissa mitä tehdään.

    - randomi7

    VastaaPoista
  10. Mielestäni perhe ja ystävät molemmat vaikuttavat minuun. Enimmäkseen tietenkin varmaan ystävät, koska heidän kanssaan vietän enemmän aikaa ja meillä on niin paljon samanlaisia kiinnostuksen kohteita. Vanhempien mielipiteet eivät ole niin tärkeitä minulle kuin ystävien, mutta sekin mielestäni riippuu asiasta. Vanhempieni mielipiteet vaikuttavat minuun enemmän esimerkiksi raha-asioissa ja kouluun ja tulevaisuuteen liittyvissä, mutta näissä asioissa ystävieni mielipiteet eivät oikeastaan merkitse niinkään. Ystävilleni on taas helpompi puhua asioista ja kysyä neuvoa.
    En ole huomannut että minulla olisi mitenkään suuresti vaihtelevaa kaveri- tai kotiminää.

    - ankka

    VastaaPoista
  11. Haluaisin sanoa liikkuvani jossain välimaastossa ja arvostavani sekä vanhemmiltani että myös kavereiltani saamaa palautetta melko tasa-arvoisesti. Olen kuitenkin huomannut ottaneeni tietynlaista etäisyyttä vanhempiini mitä tulee esimerkiksi maailmankatsomukseeni ja tulevaisuudensuunnitelmiini. Ajattelen joistakin aiheista eri tavalla kuin vanhempani, sillä heidän nuoruudessaan niitä on yksinkertaisesti vain katsottu erilaisesta näkökulmasta. Voisin kuitenkin sanoa oppineeni vanhemmiltani yhtä sun toista, ja vanhempieni oppineen asioita minulta.
    Kaveripiirissäni kaikilla on melko samanlaiset arvot ja moraalit, eivätkä ne mielestäni eroa vanhempieni vastaavista liian merkittävästi. Vaikka saatankin ajatella joissakin asioissa eri tavalla kuin vanhempani, arvostan heidän mielipiteitään siinä missä muunkin lähipiirini - ja he arvostavat minun. Kerran keskustellessani äitini kanssa hän totesi kesken kaiken että on hienoa kuinka voin kiistanalaisestakin asiasta puhuttaessa löytää monia eri näkökulmia, ja siitä tuli tosi hyvä tunne. Mitä tulee tulevaisuudensuunnitelmiini, olen tehnyt niitä itsenäisesti ja tiedän että voin luottaa sekä vanhempieni että ystävieni tukevan minua.

    - Anonyymi ananas

    VastaaPoista
  12. Itse en huomaa mitään suurta eroa vanhempien ja kaverien vaikutuksen välillä. Molemmat toki vaikuttavat suuripiirtein yhtä paljon mutteivat kummatkaan täysin. Jotkin asiat vanhempani ajattelevat hieman vanhanaikaisesti ja tällaisissa asioissa kavereideni mielipiteiden vaikutus lienee tärkeämpää. Kavereideni ja vanhempieni moraalisissa arvomaailmoissa ei ole kuitenkaan suurta eroa, mikä lienee myös osasyy siihen, ettei kavereiden ja vanhempien vaikutuksen määrällä ole suurta eroa. Minulla ei ole mitään erityistä kotiminää ja kaveriminää, vaan olen suurinpiirtein samanlainen molempien seurassa.

    -Anonymoysboy77

    VastaaPoista
  13. Omalla kohdalla kaverit ja vanhemmat vaikuttavat lähes yhtä paljon. Huomaan kuitenkin myös sen, että vanhempien kanssa en tosiaan ole samanlainen kun kavereideni kanssa. Tämä voisi johtua siitä, että kavereilta saamiani vaikutteita käytän ja ajattelen ollessani heidän kanssaan ja ollessani vanhempieni kanssa asia on toisinpäin.

    -Nothing

    VastaaPoista
  14. Minulla kaverit vaikuttavat ehkä hieman enemmän kuin vanhemmat. Johtuu varmaankin juuri siitä että kavereiden kanssa ollaan kiinnostuttu enemmän samoista asioista ja vanhempien kanssa mielipiteet esim. maahanmuutosta saattavat erota joissakin asioissa. Koen että itsellänikin on koti-minä ja kaveri-minä. Koen että joissakin asioissa kavereiden mielipide on tärkeämpi kuin vanhempien mutta esim tulevaisuuteen liittyvissä asioissa vanhempien mielipide on tärkeämpi.

    -peaceminusone

    VastaaPoista
  15. Ystävät vaikuttavat minuun selvästi enemmän kuin vanhemmat. Joskus nuorempana tlanne saattoi olla päinvastoin mutta nykyään koen vanhempieni ajatusmaailman kaukaiselta verrattuna omaani.
    Minulla on erikseen kaveri- ja kotiminä. Kaveriminäni on räikeämpi ja koen sen enemmän omaksi itsekseni. Kotiminäni on aika rauhallinen ja pitäydyn omissa oloissani.
    -elähetkessä

    VastaaPoista
  16. nuorempana vanhempien mielipide ja sanomiset olivat kuin laki jota mielellään totteli vaikka kaverit olisivat yrittäneet sanoa toista. nykypäivänä vanhempien vaikuttaminen on vähäistä mutta tottakai tärkeää. ystävät vaikuttavat minuun nykyään enemmän. yhteiset harrastukset ja mielipiteet tuovat vaikuttavuutta minun ja ystävieni välille kun taas vanhempien kanssa nämä aiheet hiukan etäämmät mutta en koe missään aiheessa vanhempieni vaikuttamista vähäiseksi, kavereiden vaikuttaminen minuun on kuin hienosäätöä vielä vanhempieni vaikuttamisesta. vaikuttamisen erot ovat niin pieniä vaikkakin ystävät vaikuttavat enemmän että en koe omaavani erityisesti kaveri ja kotiminän eroa.

    -jamppa2

    VastaaPoista
  17. Itselläni ei oikeastaan ole kotiminää ja kaveriminää, vaan käyttäydyn samalla tavalla kaikkien seurassa. Ala-asteella oli kova tarve olla suosittu ja kavereiden mielipiteet painoivat enemmän kuin vanhempien. Myöhemmin ymmärsin itse mitä minulta odotettiin ja miten pystyn toteuttamaan odotukset. Siinä kohtaa halusin enemmän todistaa vanhemille että osaan käyttäytyä.


    -jamppa

    VastaaPoista
  18. Sanoisin että vahemmat vaikuttivat paljon minuun, utta näin vanhempana se on tasaantunut ja kuuntelen molempia puolia ja teen itse lopun ajattelun. Ristiriidat ovat usein kouluun liittyviä asioita. Minäkuvani ovat molemmissa samanlaiset.

    -BlääBlää

    VastaaPoista
  19. Mielestäni vanhemmat ja ystävät ovat muokanneet minua yhtä paljon. Myös sisarukset ovat muokanneet minua aika paljon. Arvostan vanhempiani ja heidän mielipiteitään vaikka en olekaan samaa mieltä monesta asiasta. Olen kuitenkin oppinut vanhemmiltani että asioita pitää katsoa monelta eri kannalta. Uskallan enemmän ilmaista mielipiteitäni ystävieni seurassa kuin vanhempien, koska vanhempani on aika vanhoillisia ja eri mieltä monesta asiasta. Minulla ei sinänsä ole "kotiminää" tai "kaveriminää", koska voin olla samanlainen ystävieni ja vanhempieni seurassa. Kaikki palaute jonka saan ystäviltäni vaikuttaa minuun paljon enemmän kuin vanhempieni antama palaute.
    -Seepra

    VastaaPoista
  20. Ystäviltä kysyn mielipidettä esimerkiksi asuvalinnoissa ja muissa pinnallisemmissa asioissa. Toisaalta ihmissuhdeasiat, joista en vanhempien kanssa puhu ovat myös asioita, joista keskustelen parhaiden ystävieni kanssa, ja luotan heidän neuvoihin, erityisesti vanhempien ja kokeneempien ystävien. Kunnioitan ja kuuntelen vanhempiani, mutta kukaan (myöskään ystäväni) eivät kauheasti vaikuta päätöksiini, varsinkaan jos olen asiasta vahvaa mieltä. -Tuittupää

    VastaaPoista
  21. Minuun vaikuttaa enemmän vanhemmat, tarkoitan äitiä lähinnä, sillä isäni ei ole ollut kasvatuksessani mukana. Minulle on aina ollut tärkeää se, että voin huoletta kertoa äidilleni kaiken, ilman että hän tuomitsee minut. Äidin mielipiteet ovat vahvemmat kuin ystävien. Syy tähän voi olla se, että äiti on aina ollut tukenani asiassa kuin asiassa. En ole sellainen, joka miellyttäisi kavereita vain että olisin suosittu. Mielestäni tärkeää on, että kaverit hyväksyvät minut juuri sellaisena kun olen.
    En tunnista itseni puolesta sellaisia asioita, joissa vanhempien ja ystävien vaikutus olisivat ristiriidassa keskenään.
    Toisinaan on asioita, joissa ystävät pystyvät ehkä auttamaan enemmän kuin vanhemmat, sillä he ovat minun ikäisiä (+-2 vuotta), ja ehkä ovat käyneet samantapaisia asioita läpi ja ne ovat tuoreemmassa muistissa, mutta minä ainakin silti toivoisin, että vanhempani osaisivat auttaa myös näissä tilanteissa. Yksi tälläinen esimerkki on, kun eroaa pitkästä seurustelusuhteesta. Toki vanhemmatkin ovat voineet ja todennäköisesti ovatkin käyneet läpi eroprosessin, mutta ajat muuttuvat ja kaikki ei mene välttämättä enää niin kuin silloin kun he ovat "teiniaikoina" eläneet. Silloin ystävät tietävät ehkä paremmin mitä tehdä/sanoa. Vanhemmat toki ovat tukena, mutta eivät he oikein tiedä mitä silloin pitäisi tehdä. Eivät ehkä ystävätkään, mutta he tietävät, että puhuminen ei alussa ole hyvä vaihtoehto, että puhutaan sitten kun se eronnut ystävä on itse valmis, ystävät tietävät, että silloin riittää pelkästään se kun on vaan siinä vieressä lohduttamassa, silloin ei tarvitse sanoa mitään. He tietävät myös, että silloin eronnut ystävä tarvitsee todella paljon tukea ja ymmärrystä. Vanhemmat sivuuttavat yleensä kyseisen asian ja ajattelevat että on parempi kohdella häntä niin kuin ennenkin. Tämä on ehkä ainut asia, milloin ystävien apu on tärkeämpää.
    Minun kotiminä sekä kaveriminä ovat melkosamanlaisia. Kavereitten kanssa silti ehkä hieman hiljaisempi kuin mitä kotona.
    Karhuveljeni Koda

    VastaaPoista